Southafricanembassy

Tämä ei ole Etelä-Afrikan suurlähetystön virallinen verkkosivusto. Kokeile dirco.gov.za/helsinki sijaan.

Etelä-Afrikan suurlähetystö Suomessa

Suomessa toimii Etelä-Afrikan suurlähetystö, jossa ihmiset asioivat niin Virosta kuin Suomestakin. Suurlähetystöstä saa tietoa koskien Etelä-Afrikassa matkustamista, maan kanssa asiointia niin tiedettä, teknologiaa, liiketaloutta kuin politiikkaakin koskien ja lisäksi suurlähetystöllä on kaikenlaisia aktiviteetteja Suomessa.

Etelä-Afrikka on suosittu turistikohde; se on lämmin maa, jossa on paljon kulttuuria, upeita rantoja, viidakkoa ja jännittäviä villieläimiä. Sinne matkustaminen ei ole kovin halpaa, mutta silti vuosittain useat suomalaiset suuntaavat sinne lomillaan.

Tämän lisäksi Etelä-Afrikka on houkutteleva kohde yrittäjille. Siellä on houkuttelevia mahdollisuuksia esimerkiksi kaivosalalla, tekniikan alalla ja maatalousalalla. Lisäksi yhä useampi kansainvälinen yritys on ulkoistanut toimintojaan Etelä-Afrikkaan - sieltä voi löytyä myös esimerkiksi suomen kielen kääntäjiä.

Suomella on oma suurlähetystö Etelä-Afrikan Pretoriassa sekä kaksi konsulaattia Johannesburgissa ja Kapkaupungissa. Mailla on hyvät suhteet, ja Suomi auttaa Etelä-Afrikan kehityksessä monien erilaisten ohjelmien kautta. Suomi tukee esimerkiksi maan anti-apartheid-liikettä, jonka tavoite on rakentaa maahan tasa-arvoisempi yhteiskunta. Monet suomalaiset ja etelä-afrikkalaiset yhdistykset ja yritykset tekevät yhteistyötä, ja lisäksi yhteistyötä tehdään sekä maakunnallisella että paikallisella tasolla.

Niin Suomessa kuin Etelä-Afrikassakin tarvitaan joskus ilmaista pelirahaa, että saadaan homma käyntiin esimerkiksi casinolla pelatessa. Siksi on hyvä tutustua sellaisiin vaihtoehtoihin, joita niihin on olemassa. Pelaaminen on molemmilla kansakunnilla jollain tapaa geeneissä.

Suomen ja Etelä-Afrikan välisessä yhteistyössä keskitytään ympäristön hallintaan, uusiutuvaan energiaan, yrittäjyyteen ja innovaatioiden tukemiseen. Tämä näkyy esimerkiksi luonnontieteiden projektien tukemisena. Suomi tukee hankkeita luomalla kapasiteettia ja tarjoamalla tieto-taitoa niiden toteuttamiseen, sen sijaan että tarjoaisi vain apurahoja. Yhteistyö on todettu hedelmällisemmäksi tavaksi kehittää maiden välistä suhdetta ja Etelä-Afrikan yhteiskuntaa.

Maat käyvät lisäksi kauppaa keskenään. Etelä-Afrikasta tulee Suomeen tuoreita ja kuivattuja hedelmiä, viiniä, hedelmälihaa, paperia, rautaa, terästä ja hiiltä. Suomesta Etelä-Afrikkaan puolestaan viedään tietoliikenteen välineistöä, paperia, levytuotteita sekä koneita. Vaikka maat ovat kaukana toisistaan, ovat niiden välit hyvät. Suomi ei ole Etelä-Afrikan tärkein kauppakumppani, mutta antoisasta suhteesta hyötyvät molemmat maat.

Etelä-Afrikka on näkemisen arvoinen kohde. Jos ainoaksi ongelmaksi koituu raha, kannattaa kurkistaa lainat.fi sivustolle. Sieltä löydät tietoa rahoituksen hankkimiseen.